keskiviikko 24. tammikuuta 2018

ALELÖYDÖT

ALELÖYDÖT

Tämä takki löytyi Stradivariuksen nettisivuilta jo viime vuoden loppupuolella. Olin haaveillut vastaanvanlaisesta pitkään ja katsellut myös tätä kyseistä takkia monta kertaa. Kun Black Fridaynä tämä oli alennuksessa, oli mun pakko laittaa se tilaukseen. Takki itsessään maksoi 48 euroa ja postitus Suomeen noin 12 euroa.

ALELÖYDÖT

Viininpunaisia treenitrikoita olin etsinyt jo pidemmän aikaa, kunnes löysin nämä aika yllättävästä liikkeestä, nimittäin New Yorkerista. Näin nämä 9,95 euron hintalapulla varustettuna, enkä odottanut liikoja sovituskoppiin suunnatessa. Yllätyin kuitenkin todella positiivisesti. Trikoot istuivat hyvin, eikä niistä näkynyt läpi. Olin todella tyytyväinen, että löysin hyvät trikoot ja vielä tuohon hintaan.

ALELÖYDÖT

Olin miettinyt ostavani urheilukellon, jossa on suunnilleen vain ajanotto -ominaisuus. Selasin nettikauppoja, mutta mistään ei löytynyt tarpeeksi yksinkertaista, hyvännäköistä ja edullista vaihtoehtoa. Törmäsin tähän Puman kelloon vahingossa Timanttisten nettisivuilla, mutta kello oli sillä hetkellä loppuunmyyty. Kävin pari viikkoa sitten Sannin kanssa kahvittelemassa Kuopion keskustassa ja ajattelin, että käyn katsomassa löytyykö liikkeestä kyseistä kelloa. Ja sieltähän löytyi ja vielä alennettuun hintaan, 48 eurolla. Kerrankin mulla oli tuuria matkassa mukana!

ALELÖYDÖT

Tukevien, istuvien ja hyvännäköisten urheiluliivien löytäminen on välillä vaikeaa, joten kun nämä kahdet tulivat vastaan joulun jälkeisissä alennusmyynneissä, oli päätös helppo. Nämä super värikkäät Shock Absorberit löytyivät Budget Sportista vain 20 eurolla ja mustat Socin liivit Stadiumista 15 eurolla.

ALELÖYDÖT

Mulla on jo ennestään Pentikin Hortensia -sarjan tyynynpäälliset sohvalla, joten tämä pussilakanasetti pisti heti silmään Pentikin nettisivuilla. Tiesin, että haluan tämän nyt kun sitä vielä on saatavilla. Setillä oli hintaa 39 euroa.

ALELÖYDÖT

Nämä kaksi röyhelöhihaista mekkoa olivat mun ainoat vaateostokset Tallinnasta. Tuota vihreää juhlamekkoa multa löytyy jo aiemmin mustana ja rakastan sen mallia niin paljon, että halusin myös tuon vihreän version. Tämä musta mekko on puolestaan rennompi, puuvillainen kesämekko. Molemmat mekot löytyivät Zarasta, vihreä 23 eurolla ja musta 10 eurolla.

ALELÖYDÖT

Tilasin Pentikiltä myös Hortensia -sarjan keittiöpyyhkeen, jolla oli hintaa noin 6 euroa. Mun mielestä on ihanaa, että samaa kuosia löytyy asunnosta monesta eri paikasta, hyvän maun rajoissa kuitenkin.


Mitäs tykkäätte näistä alelöydöistä? Ootteko te tehneet lähiaikoina hyviä löytöjä? :)

14 kommenttia:

  1. Alet on aina parhaita ku sitä ei koskaan tiedä mitä löytää. Toi takki on aivan ihana! Ite en oo kauheesti aleissa ny käyny, mut monkin alennuksesta löysin ihanan harmaan repun, joka on tullu kyl tarpeeseen.

    https://paula-beautyqueen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Parasta on just se kun löytää alennuksesta sellaisen asian, minkä on halunnut jo pitkään tai sitten jotain oikeasti tarpeellista :)

      Poista
  2. Mäkin jakelin omia joulun alelöytyjä sillon, ihan hyviähän nämä! Sulla myös tullut uusi kello, mä sain myös just mieheltä tuliaisiksi ihan normaalin rannekellon. Toi pussilakanasetti on todella nätti ja hyvä hinta :)

    www.finnlandsnorsk.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Oi tuollaiset tuliaiset kelpaisivat mullekin!

      Poista
  3. Rakastan shoppailla erityisesti alennysmyyntien aikaan, koska silloin löytää tosi halvalla erittäin kivoja juttuja. Oot löytänyt aivan ihania juttuja ja tykkäsin erityisesti takista sekä pussilakanasetistä ♥

    allthelittlesnowflakes.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin just! Ihana kuulla, että tykkäsit niistä ♥

      Poista
  4. Voi miten ihania löytöjä niin kotiin kuin vaatekaappiinkin! <3

    VastaaPoista
  5. Ihania löytöjä oot kyllä tehnyt! Toi Pentikin Hortensia -sarja on kyllä aivan ihana. Ja hyvät urheiluliivit oot kyllä löytänyt, täältä löytyy myös molemmat :D

    llintzz.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että säkin tykkäät näistä! :) Haha eikä, hyvä maku siis molemmilla ;D

      Poista
  6. Oii, ihania löytöjä ♥ Rakastuin erityisesti tuohon takkiin ja noihin molempiin mekkoihin!

    VastaaPoista
  7. Enpäs oo tiennykkää, että New Yorkerissa myydään urheiluvaatteita :o Niitä pitäis joskus päästä kattelemaan! Noi lakanat on aivan ihanat♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kannattaa käydä ainakin kurkkaamassa. Jokin vaate voi yllättää, niin kuin mulle kävi! :) Ne on ♥

      Poista