Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustaminen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 6. marraskuuta 2018

PARVEKKEEN ESITTELYÄ

PARVEKKEEN ESITTELYÄ

Parveke on ehdottomasti yksi mun lemppariasioista tässä asunnossa. Olenkin halunnut sisustaa sen kodikkaaksi ja viihtyisäksi, sillä vietän siellä paljon aikaa. Parvekkeella nautitussa aamupalassa tai kaupungin valojen tuijottelussa on vaan sitä jotain. Lasitettu parveke tuo tavallaan myös yhden huoneen lisää, enkä voisi enää kuvitella asuvani kerrostaloasunnossa, jossa ei ole parveketta. Kesän alussa avasin parvekelasit lähes joka päivä ja sain nauttia lämmöstä sekä auringosta ihan omassa rauhassa. Haikein fiiliksin parveke täytyy pian taas laittaa talvikuntoon ja viedä tekstiilit kellariin. Onneksi valot voivat jäädä parvekkeelle ja niistä pystyy nauttimaan koko talven ajan.

PARVEKKEEN ESITTELYÄ PARVEKKEEN ESITTELYÄ PARVEKKEEN ESITTELYÄ PARVEKKEEN ESITTELYÄ PARVEKKEEN ESITTELYÄ

maanantai 5. helmikuuta 2018

MUN KOTI

Vihdoin! Melkein jo puoli vuotta yksin asuneena onkin jo aika esitellä mun ensimmäistä omaa kotia teille :) Pieniä muutoksia tulee tietenkin välillä tehtyä, mutta eipä tästä niin sanotusti valmista tule koskaan. Poden koko ajan pientä sisustusinspistä, mutta etenkin tila tässä mun asunnossa on rajallista, joten on pakko hillitä itseään. 27 neliötä ovat toimineet mulla todella hyvin ja rakastan tätä mun pientä yksiötä ihan älyttömästi!

MUN KOTI
MUN KOTI

Ovesta sisään tultaessa heti vasemmalla puolella ovat peilikaapit ja oikealla kylpyhuone. Mun eteistä koristamaan on päässyt mun oma tekemä metallinen muistitaulu, pienet kaktukset sekä rasia avaimille.

MUN KOTI

Kylpyhuone on todella tilava ja mun vuokranantajan valitsemat laatat tuovat joka päivä ripauksen luksusta arkeen. Parasta on se, että pyykkitelineelle on tarpeeksi tilaa, eikä se käytössä häiritse muuta elämää. Iso suihkukaappi ja oma pesukone kruunaavat ehdottomasti kaiken.

MUN KOTI MUN KOTI

Mun keittiö on ehdottomasti yksi syy siihen, miksi olen innostunut ensimmäistä kertaa elämässäni tekemään ruokaa ja kokeilemaan uusia juttuja ja oikeastaan jopa tykkäämään siitä. Tuo pöytätaso toimii mulla niin ruokapöytänä kuin paikkana koulujuttujenkin tekemiseen. Uusin tulokas sisustuksen saralla eli karttajuliste Kuopiosta, löysi paikkansa tuosta tason yläpuolelta.

MUN KOTI MUN KOTI MUN KOTI MUN KOTI

Sohvapöydän virkaa mulla toimittaa kela, jonka maalasin valkoiseksi ennen tänne muuttoa. Sen lisäksi mun suosikkijuttuja "olohuoneessa" ovat mun piirustus, valkoinen puulaatikko, Pentikin poro sekä Hortensia -sarjan tyynynpäälliset.

MUN KOTI MUN KOTI

Rakastan sitä fiilistä, kun saa herätä auringonpaisteeseen ilman minkäänlaista kiirettä ja kaikki tuntuu sillä hetkellä niin älyttömän hyvältä. Olen viikonloppuisin nauttinut aikaisista herätyksistä ja hitaista aamuista erityisen paljon. Sänky + aamupala + tietokone = täydellinen kombo 

MUN KOTI

Kirsikkana kakun päällä on mun iso parveke. Tällä hetkellä siellä on mun polkupyörän lisäksi vain parvekekalusteet ja sisustustikkaat, joten jätin sen suosiolla kuvaamatta. Odotan ihan älyttömästi sitä, että keväämmällä saa laittaa sen taas kuntoon ja istua iltaa katsoen kaupungin valoja. Nämä upeat maisemat ovat kyllä ehdottomasti mun lempparijuttu tässä asunnossa! En varmaan kyllästy koskaan ihastelemaan niitä. Parasta on se, että nään tämän kaiken myös mun sängystä, kiitos kokonaan lasitetun parvekkeen 

Mitäs tykkäätte? Löysittekö jotain omia lempparijuttuja mun asunnosta? :)

maanantai 2. tammikuuta 2017

DIY-SÄNGYNPÄÄTY

Moikka! Oon aina tykännyt tehdä erilaisia diy-juttuja ja hyödyntää omia ideoita, joten on kiva päästä jakamaan teille tämä diy-projekti, jonka oon halunnut tehdä jo pitkän aikaa! Nimittäin itse tehty keinonahkainen sängynpääty :-) Yksinhän tällaisen tekeminen ei millään onnistu, mutta onneksi iskä oli mun apuna toteuttamassa tätä projektia. Olin tosiaan muutamia tarvikkeita haalinut jo etukäteen, joitakin löytyi valmiiksi kotoa ja loput käytiin sitten ostamassa :-)

DIY-SÄNGYNPÄÄTY1

Tarvikkeet:

- akkuporakone
- erilaisia porakoneen teriä
- mitta ja viivoitin
- lyijykynä ja tussi
- niittikone ja niittejä
- kaksipuoleista mattoteippiä (Stark, 6,11e)
- pitkä neula (Hämeenlinnan askartelukauppa, 1e)
- juuttinarua (Tiger, 3e)
- timanttinapit 20kpl (eBay 7,43e)
- valkoinen keinonahka 142cm x 170cm (Eurokangas, 42,33e)
- vaneri (Stark, 14,39e)
- vaahtomuovipatja

Yhteensä: 74,26e

DIY-SÄNGYNPÄÄTY2

Kun kaikki tarvittavat tarvikkeet oli kasassa ja olin tehnyt suunnitelman paperille, aloitettiin merkkaamalla vaneriin nappien paikat. Tämän jälkeen tehtiin samalla tavalla reiät valkoiseen pahviin, jota käytettiin myöhemmin sabluunana vaahtomuovipatjaa ja keinonahkaa varten.

DIY-SÄNGYNPÄÄTY3

Sitten porattiin vaneriin kaksi reikää tussilla tehdyn merkin molemmille puolille. Tässä vaiheessa voi myös tehdä vain yhden reiän tuohon keskelle merkin kohdalle, jos haluaa lopuksi kiinnittää kiristetyn napin narut nitojalla levyn taakse. Me kuitenkin päädyttiin tekemään nämä kaksi reikää, jotta narut voi lopulta solmia ja nappien kireyttä halutessaan vielä säätää.

DIY-SÄNGYNPÄÄTY4
DIY-SÄNGYNPÄÄTY5

Sitten käytettiin sabluunaa apuna vaahtomuoviin merkattaessa. Kun merkit oli tehty, porattiin pyöröterällä vaahtomuovista irti tuollaiset pötköt. Tähän voisi myös käyttää vaikka terävää veistä tai mitä tahansa muuta, jolla saadaan läpi menevät reiät vaahtomuoviin.

DIY-SÄNGYNPÄÄTY6
DIY-SÄNGYNPÄÄTY7

Seuraavaksi kiinnitettiin vaahtomuovipatja ja vaneri toisiinsa kiinni, jotta ne pysyvät yhdessä seuraavissa työvaiheissa. Tässä päädyttiin käyttämään liiman sijasta kaksipuoleista mattoteippiä, joka piti patjan ja vanerin hyvin kiinni toisissaan. Sitten siirryttiin kankaan kiinnittämiseen.

DIY-SÄNGYNPÄÄTY8

Oltiin mitoitettu tarkoituksella vaneri hiukan patjaa pienemmäksi, jotta tekonahkaa kiristäessä vanerin reunat eivät aiheuta kankaan repeämistä. Ei vedetty kangasta hirveän tiukalle, koska silloin nappeja ei pystyisi pingottamaan kunnolla. Päädyin tekemään taitoskohdan kuvassa näkyvällä tavalla, sillä kaikista eri vaihtoehdoista se oli parhaimman näköinen. Kun kangas oli kiinnitetty, käännettiin sängynpääty ja merkattiin sabluunalla pienet merkit myös kankaan oikealle puolelle, jotta neulan kanssa on helpompi tulla oikeasta kohdasta läpi.

DIY-SÄNGYNPÄÄTY9

Nappien laittoonkin tarvitsee melkeinpä toiset kädet, joten tässä vaiheessa mun sisko auttoi mua :-) Ensin naru pujotettiin neulanpäähän ja neulalla mentiin toisesta vaneriin tehdystä reiästä sisään. Sitten neulalla tullaan läpi tekonahkaan tehdyn merkin kohdalta ja pujotetaan nappi lankaan. Kun nappi on lankassa, neulalla mennään samasta kankaan reiästä takaisin, mutta ulos tullaan siitä toisesta vanerin reiästä, niin kuin kuvassa näkyy. Tässä vaiheessa pitkästä neulasta on todella paljon hyötyä, koska liian lyhyt neula jäisi patjan sisään.

DIY-SÄNGYNPÄÄTY10
DIY-SÄNGYNPÄÄTY11
DIY-SÄNGYNPÄÄTY12

Kun kaikki napit on saatu oikealle puolelle, ne kiristetään haluamalleen kireydelle. Lopulta narut solmitaan takaa umpisolmulle. Tässä kohtaa nappien kireyttä on helppo säätää, koska naruja ei kiinnitetty vaneriin nitojalla.

DIY-SÄNGYNPÄÄTY13
DIY-SÄNGYNPÄÄTY14
DIY-SÄNGYNPÄÄTY15

Lopuksi tehtiin vielä jalat laudoista ja maalattiin ne valkoisiksi. Tässäkin vaiheessa voi käyttää omaa luovuutta ja keksiä erilaiset jalat tai jättää ne kokonaan pois, jos siltä tuntuu. Taakse voi halutessaan vielä lisätä toisen kankaan, jotta nappien narut saadaan piiloon.

DIY-SÄNGYNPÄÄTY16
DIY-SÄNGYNPÄÄTY17
DIY-SÄNGYNPÄÄTY18

Siinä vielä kuvat valmiista sängynpäädystä. Lopputuloksesta tuli vielä parempi kuin olin osannut kuvitellakaan! Itse tehty on mun mielestä myös paljon kivempi kuin kaupasta ostettu ja mikä parasta, näin säästin monta sataa euroa! Vitsit mä tykkään tästä 

Mitäs mieltä te ootte? :-)