perjantai 9. maaliskuuta 2018

ASUKUVIA JA KUULUMISIA

ASUKUVIA JA KUULUMISIA

Lähdettiin keskiviikkona Millan kanssa kaupunkiin kuvailemaan ihanan keväiseen säähän. Löydettiinkin ihan super söpö vanha rakennus persikkaisen seinän kera, joten päätettiin sitten jäädä siihen napsimaan kuvia. Täytyy ehdottomasti alkaa hyödyntämään tällaisia lokaatioita enemmän, sillä tuovathan ne kuviin ihan oman tunnelman. Ja vaikka sää olikin vielä vähän kirpsakka ja sormien jäätymiseltä ei voinut välttyä, tuntui siltä, että aurinko alkoi jo hieman lämmittämään. Tällaisista keleistä ei vaan voi olla nauttimatta!

ASUKUVIA JA KUULUMISIA ASUKUVIA JA KUULUMISIA ASUKUVIA JA KUULUMISIA ASUKUVIA JA KUULUMISIA
Takki Mango Neule Luhta Farkut H&M Kengät 2Moons Pipo Intersport 

Mä olen tosiaan ollut viettämässä hiihtolomaa täällä kotikotona nyt viimeisen viikon ajan. Mun lomaviikkoon on kuulunut muun muassa hengailuilta kaveriporukan kanssa, yksi kokonainen päivä taidehistorian aikajanan parissa, 10km hiihtolenkki äitin kanssa, blogin ulkoasun muokkausta, luistelua, naistenpäivän ja Villen syntymäpäivän viettämistä sekä ihan vain rentoutumista Netflixin parissa. Lomailu on kieltämättä tehnyt hyvää, mutta kyllä mä vähän myös odotan tulevia koulujuttuja. Näistä yksi on tiistaina pidettävä Muotoiluajattelu -kurssin huipennus: "Leijonan luola", jossa esitellään opettajille meidän ryhmätyön aikaansaama konsepti ja konkreettinen pienoismalli meidän tuotteesta, liittyen hyvään uneen. Vielä ennen sitä vietetään kuitenkin Villen kanssa  viikonloppu mun luona Kuopiossa ja nautitaan yhdessäolosta, ennen kuin molemmat palataan taas omiin arjen touhuihimme. Ihanaa viikonloppua kaikille, nauttikaa tekin auringontäyteisistä keleistä aina silloin, kun se vaan on mahdollista! 

2 kommenttia:

  1. Ihana toi tupsupipo, mulla on kans yks joka on kuulunu ehdottomasti mun talven luottoasusteisiin :D Ei vitsit toi teiän kouluprojekti kuulostaa kiinnostavalta!

    http://thatsentirelyoriginal.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ihan mun lemppari tällä hetkellä ♥ Sitä se on myös ollut!

      Poista