Pukeutumisen suhteen vapainta on Dubai Marinan alueella ja se onkin alue, jolla vietettiin suurin osa meidän lomasta. Dubai Marinassa nähtiin pukeutumista ihan laidasta laitaan, minishortseista musliminaisten niqabiin. Dubain vanhoilla alueilla, Abu Dhabissa sekä uskonnollisissa kohteissa peittävä pukeutuminen kannattaa ottaa tosissaan!
Vaikka Dubai on länsimaalaistunut koko ajan ja varmasti turistien pukeutumiseen suhtautuminenkin on jatkuvassa muutoksessa sallivampaan suuntaan, jättäisin silti ne kaikista pienimmät minishortsit ja crop-topit kotiin. Arabiemiraatteihin ei muutenkaan kannata lähteä esittelemään vartaloa tiukoissa ja antavissa vaatteissa, sillä silloin saa varmasti paheksuvia katseita ja joissain tapauksissa myös huomautuksia pukeutumisesta.
Hyvä yleissääntö on peittää joko olkapäät tai polvet. Mun mielestä tällaisia asuja ei ollut vaikeaa keksiä ja oikeastaan pukeuduin niihin mielelläni! Me vietettiin yleensä päivät rannalla tai altaalla aurinkoa ottaen, joten iltapäivällä ei todellakaan tehnyt mieli vetäistä jalkaan niitä kireimpiä farkkushortseja. Kannattaa siis ehdottomasti luottaa kevyisiin ja ilmaviin materiaaleihin! Iltaisin käytiin ravintolassa syömässä, jonka jälkeen tuli jopa vähän viileä, joten silloin oli hyvä pitää mukana esimerkiksi jakkua.
Mun kulmakiviniä toimi ehdottomasti sifonkitopit, kimonot sekä kevyet housut. Kannattaa pakata mukaan vaatteita, kenkiä sekä asusteita, joita on helppo yhdistellä keskenään. Asujen suunnittelu etukäteen auttoi myös välttämään monet asukriisit paikan päällä! Dubai on kohde, jossa ei tarvitse pelätä liian hienosti pukeutumista! Kaduilla näkee toinen toistaan upeampia asuja, joten mukaan voi huoletta pakata korkokenkiä ja näyttäviä vaatekappaleita :-)
Mitäs tykkäsitte tällaisestä postauksesta? :-)
Upeita asuja oot onnistunu keksimään! <3 peittävä ja mummomainen ei tarvii kuuluu yhtee kuten monet tuntuu ajattelevan. Ja tykkään sun blogin ulkoasusta, onneks löysin tänne :-)
VastaaPoistaVoi kiitos, tervetuloa seurailemaan! ♥ Niinpä, oon täysin samaa mieltä!
Poistaihania asuja!! haha reissussa tulee musta käytettyy aina jotenki enemmän korkokenkii en tiiä miks mut haluu vaa panostaa :D
VastaaPoistaKiitos! :-) Tiiän mitä tarkotat! Jotenkin reissussa korkokengät sopii esimerkiksi illalla syömään, mutta Suomessa samassa tilanteessa tuskin vetäisin korkoja jalkaan :-D
PoistaIhania asuja jokainen! Hyviä ja hyödyllisiä vinkkejä, tästä on varmaati apua niille, jotka tuskailevat pukeutumisen kanssa Dubaihin mennessä :)
VastaaPoistamahdollisestiehka.blogspot.fi
Kiitos! Toivottavasti :-)
PoistaTosi hyödyllisiä vinkkejä ja aivan ihania asuja!<3
VastaaPoistahttp://inkanitta.fi
Kiitos! ♥
PoistaVautsi miten kivoja kokonaisuuksia, ihastuin etenkin tuohon mustavalkoiseen asuun keltaisilla (?) kengillä ja laukulla! :)
VastaaPoistaKiitos! Kiva kuulla, että tykkäsit siitä :-) Joo kengät ja laukku ovat keltaiset!
PoistaIhan samaa mieltä! Mekin Dubaissa ollessa pyrittiin kunnioittamaan paikallisia ohjeita pukeutumisen suhteen ja hyvä niin koska todellakin sai heti paheksuvia katseita paikallisilta kun kerran erehty shortseissa lähtemään ulos.. en tiiä onko enään mut ainaskin sillon pari vuotta sitten oli jopa hotellien/kauppakeskuksien ovissa sellasii tarroja että ei saa tulla paljastavissa vaatteissa :-D
VastaaPoistaJa hei ihan superkivoja asuja! Tosi tyylikkäitä :-)
Niinpä! Kyllä se paikallisen kulttuurin kunnioittaminen on mun mielestä tärkeää mihin ikinä matkustaakin :-) Joo hei luettiinkin noista tarroista, mutta ei ainakaan huomattu niitä missään :-D
PoistaKiitos Essi!