keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

DUBAI

DUBAI

Dubai oli just niin suurenmoinen kuin olin ajatellutkin. Rakastin sitä, että meidän lomassa yhdistyi niin ranta- kuin kaupunkiloma! Kuvia tuli räpsittyä noin 4 000, joten tuutte näkemään niitä myös blogin puolella jonkun verran. Haluisinkin tietää, että minkälaisia postauksia haluaisitte meidän matkasta lukea? Tulossa on ainakin postausta Dubaista matkakohteena plussien ja miinuksien kera sekä postaukset retkistä, joita matkalla tehtiin. Kiinnostaisiko teitä esimerkiksi kuulla esittelyä meidän hotellista tai nähdä paljon asukuvia? :-) Pistäkää kommenttiboksiin ehdotuksia ja toiveita niin nappailen niistä sitten parhaimmat toteutettavaksi!

DUBAI
DUBAI
DUBAI
DUBAI
DUBAI
DUBAI
DUBAI
DUBAI
DUBAI
DUBAI
DUBAI
DUBAI
DUBAI

perjantai 24. helmikuuta 2017

LEVI HUSKYPARK

LEVI HUSKYPARK

Lähdettiin yhtenä päivänä etsimään Levin Huskypuistoa ja meinattiin jo luovuttaa juuri ennen kuin löydettiinkin perille. Paikan päällä kuultiin pian alkavasta opastetusta kierroksesta, joten osallistuttiin siihen. Kierros kesti noin tunnin ja sen perään otettiin vielä spontaanisti muutaman kilometrin huskyajelu, mikä oli kyllä mahtava kokemus! Huskypuistossa oli niin siperianhuskyja, koirasusia, elokuvissa näytteleviä susia, muutama seurakoira, punakettu, naali sekä poro. Olin odottanut tätä päivää kuin kuuta nousevaa ja se jopa ylitti odotukseni! Rakastan eläimiä todella paljon ja olinkin koko loppupäivän ihan super onnellinen ♥ Suosittelen siis ehdottomasti vierailemaan Huskypuistossa, jos siihen tulee mahdollisuus!

LEVI HUSKYPARK LEVI HUSKYPARK LEVI HUSKYPARK LEVI HUSKYPARK LEVI HUSKYPARK LEVI HUSKYPARK LEVI HUSKYPARK LEVI HUSKYPARK LEVI HUSKYPARK LEVI HUSKYPARK



Ps. Nyt viimeiset tavarat matkalaukkuun ja kohti lentokenttää. Täältä tullaan Dubai! :-)

maanantai 2. tammikuuta 2017

DIY-SÄNGYNPÄÄTY

Moikka! Oon aina tykännyt tehdä erilaisia diy-juttuja ja hyödyntää omia ideoita, joten on kiva päästä jakamaan teille tämä diy-projekti, jonka oon halunnut tehdä jo pitkän aikaa! Nimittäin itse tehty keinonahkainen sängynpääty :-) Yksinhän tällaisen tekeminen ei millään onnistu, mutta onneksi iskä oli mun apuna toteuttamassa tätä projektia. Olin tosiaan muutamia tarvikkeita haalinut jo etukäteen, joitakin löytyi valmiiksi kotoa ja loput käytiin sitten ostamassa :-)

DIY-SÄNGYNPÄÄTY1

Tarvikkeet:

- akkuporakone
- erilaisia porakoneen teriä
- mitta ja viivoitin
- lyijykynä ja tussi
- niittikone ja niittejä
- kaksipuoleista mattoteippiä (Stark, 6,11e)
- pitkä neula (Hämeenlinnan askartelukauppa, 1e)
- juuttinarua (Tiger, 3e)
- timanttinapit 20kpl (eBay 7,43e)
- valkoinen keinonahka 142cm x 170cm (Eurokangas, 42,33e)
- vaneri (Stark, 14,39e)
- vaahtomuovipatja

Yhteensä: 74,26e

DIY-SÄNGYNPÄÄTY2

Kun kaikki tarvittavat tarvikkeet oli kasassa ja olin tehnyt suunnitelman paperille, aloitettiin merkkaamalla vaneriin nappien paikat. Tämän jälkeen tehtiin samalla tavalla reiät valkoiseen pahviin, jota käytettiin myöhemmin sabluunana vaahtomuovipatjaa ja keinonahkaa varten.

DIY-SÄNGYNPÄÄTY3

Sitten porattiin vaneriin kaksi reikää tussilla tehdyn merkin molemmille puolille. Tässä vaiheessa voi myös tehdä vain yhden reiän tuohon keskelle merkin kohdalle, jos haluaa lopuksi kiinnittää kiristetyn napin narut nitojalla levyn taakse. Me kuitenkin päädyttiin tekemään nämä kaksi reikää, jotta narut voi lopulta solmia ja nappien kireyttä halutessaan vielä säätää.

DIY-SÄNGYNPÄÄTY4
DIY-SÄNGYNPÄÄTY5

Sitten käytettiin sabluunaa apuna vaahtomuoviin merkattaessa. Kun merkit oli tehty, porattiin pyöröterällä vaahtomuovista irti tuollaiset pötköt. Tähän voisi myös käyttää vaikka terävää veistä tai mitä tahansa muuta, jolla saadaan läpi menevät reiät vaahtomuoviin.

DIY-SÄNGYNPÄÄTY6
DIY-SÄNGYNPÄÄTY7

Seuraavaksi kiinnitettiin vaahtomuovipatja ja vaneri toisiinsa kiinni, jotta ne pysyvät yhdessä seuraavissa työvaiheissa. Tässä päädyttiin käyttämään liiman sijasta kaksipuoleista mattoteippiä, joka piti patjan ja vanerin hyvin kiinni toisissaan. Sitten siirryttiin kankaan kiinnittämiseen.

DIY-SÄNGYNPÄÄTY8

Oltiin mitoitettu tarkoituksella vaneri hiukan patjaa pienemmäksi, jotta tekonahkaa kiristäessä vanerin reunat eivät aiheuta kankaan repeämistä. Ei vedetty kangasta hirveän tiukalle, koska silloin nappeja ei pystyisi pingottamaan kunnolla. Päädyin tekemään taitoskohdan kuvassa näkyvällä tavalla, sillä kaikista eri vaihtoehdoista se oli parhaimman näköinen. Kun kangas oli kiinnitetty, käännettiin sängynpääty ja merkattiin sabluunalla pienet merkit myös kankaan oikealle puolelle, jotta neulan kanssa on helpompi tulla oikeasta kohdasta läpi.

DIY-SÄNGYNPÄÄTY9

Nappien laittoonkin tarvitsee melkeinpä toiset kädet, joten tässä vaiheessa mun sisko auttoi mua :-) Ensin naru pujotettiin neulanpäähän ja neulalla mentiin toisesta vaneriin tehdystä reiästä sisään. Sitten neulalla tullaan läpi tekonahkaan tehdyn merkin kohdalta ja pujotetaan nappi lankaan. Kun nappi on lankassa, neulalla mennään samasta kankaan reiästä takaisin, mutta ulos tullaan siitä toisesta vanerin reiästä, niin kuin kuvassa näkyy. Tässä vaiheessa pitkästä neulasta on todella paljon hyötyä, koska liian lyhyt neula jäisi patjan sisään.

DIY-SÄNGYNPÄÄTY10
DIY-SÄNGYNPÄÄTY11
DIY-SÄNGYNPÄÄTY12

Kun kaikki napit on saatu oikealle puolelle, ne kiristetään haluamalleen kireydelle. Lopulta narut solmitaan takaa umpisolmulle. Tässä kohtaa nappien kireyttä on helppo säätää, koska naruja ei kiinnitetty vaneriin nitojalla.

DIY-SÄNGYNPÄÄTY13
DIY-SÄNGYNPÄÄTY14
DIY-SÄNGYNPÄÄTY15

Lopuksi tehtiin vielä jalat laudoista ja maalattiin ne valkoisiksi. Tässäkin vaiheessa voi käyttää omaa luovuutta ja keksiä erilaiset jalat tai jättää ne kokonaan pois, jos siltä tuntuu. Taakse voi halutessaan vielä lisätä toisen kankaan, jotta nappien narut saadaan piiloon.

DIY-SÄNGYNPÄÄTY16
DIY-SÄNGYNPÄÄTY17
DIY-SÄNGYNPÄÄTY18

Siinä vielä kuvat valmiista sängynpäädystä. Lopputuloksesta tuli vielä parempi kuin olin osannut kuvitellakaan! Itse tehty on mun mielestä myös paljon kivempi kuin kaupasta ostettu ja mikä parasta, näin säästin monta sataa euroa! Vitsit mä tykkään tästä 

Mitäs mieltä te ootte? :-)

torstai 6. lokakuuta 2016

SYKSY JA MAANLÄHEISET VÄRIT

Moikka! Muutama uusi lukijakin on eksynyt mun blogia lukemaan, tervetuloa! ♥ Nyt se syksy on todenteolla täällä, koska ollaan jo lokakuussa.. Siis miten aika meneekään näin nopeasti, kohta vietetään jo mun syntymäpäiviä, joulua ja uutta-vuotta! En ole enään töissä, mutta mulla on tälle vuodelle ja ensi vuodelle paljon suunnitelmia ja asioita, joita täytyy tehdä. Mun mielestä on myös ihanaa nauttia tästä rentoutumisesta ja omasta ajasta. Voin vain käpertyä viltin alle ja avata Netflixin tai tehdä asioita, joita olen jo pitkään halunnut tehdä, mutta niihin ei ole ollut aikaa. Toisaalta mulla on nyt myös mahdollisuus panostaa kunnolla ensi vuoden esivalintatehtäviin ja valintakokeisiin, jotta mun unelmista tulisi totta! Viime vuoden kirjoitukset ja heti niiden perään tulleet koulujen esivalintatehtävät sekä valintakokeet veivät paljon energiaa. Tein keväästä elokuun loppuun asti myös todella paljon töitä, joten nyt on ihanaa vain nauttia olostaan ja keskittyä samalla tulevaan.

Kollaasit1 kopio

Tänä syksynä en ole juuri innostunut monestakaan trendistä. En esimerkiksi käsitä tätä puolipoolokaulus-muotia yläosissa. Tämän trendin takia monet neuleet ovat jääneet tänä syksynä ostamatta, mutta ehkä se on vain hyvä juttu (ainakin rahapussin kannalta)! Toisaalta tänä syksynä vaatteissa on ihania maanläheisiä värejä, joille peukutan täysin. Eri beigen sävyt sopivat mun mielestä syksyyn ihan täydellisesti. Poimin Esprit:in valikoimasta tämän syksyn must-tuotteita kahdessa eri värissä: mustassa ja beigessä. Materiaaleina tänä syksynä luotan mm. mokkaan sekä nahkaan. Beige mokkahame + mustat mokkaiset ylipolvensaappaat yhdistettynä mustaan poolopaitaan tai olkaimettomaan choker-paitaan = täydellisyyttä ♥ Beigen ja mustan yhdistelmä toimii mun mielestä vaan niin hyvin! Tämän syksyn ostoslistalta multa löytyy klassinen pitkä villakangastakki, mutta vielä en ole löytänyt täydellistä yksilöä tai hinta on kirpaissut sen verran, etten ole raaskinut sitä vielä ostaa.. Uusien vaatteiden hinnoista tulikin mieleen, että voisin tehdä pian postausta Facebook-kirppareista, joilta tulee nykyään ostettua paljon vaatteita. Miltä kuulostaisi? :-)



Kollaasin ihanuudet löydät Esprit:in sivuilta, jonne pääset klikkaamalla tästä! Ps. Nyt kannattaa myös hyödyntää Esprit:in tarjous, joka on suunnattu uusille Esprit-Friends-jäsenille. Koodilla WINTER saat vähintään 75e ostoksesta 20e alennusta. Koodi voimassa 16.10.2016 asti.*