maanantai 31. joulukuuta 2018

MISTÄ MUISTAN VUODEN 2018?

Taas on tullut aika taputella yksi vuosi pakettiin jo perinteeksi muodostuneen vuosipostauksen merkeissä. Vuosi 2018 on ollut täynnä uusia kokemuksia ja olen saanut mun elämään ihania ihmisiä, joista voin olla todella kiitollinen. Tässä muutamia niitä asioita, joista tulen tämän vuoden muistamaan:

MISTÄ MUISTAN VUODEN 2018?

Kesän vietin kotipaikkakunnalla töitä tehden ja kavereiden seurasta nauttien. Kohokohtiin kuului muun muassa Ruisrock ja kesäjuhlat.

MISTÄ MUISTAN VUODEN 2018?

Bloggaajien mökkiviikonloppu Keski-Suomessa oli yksi alkukesän parhaista jutuista. Käteen jäi niin monta hyvää muistoa ja uusia tuttavia. Mut tekee erityisen iloiseksi se, että jo heti menomatkalla tutustuin Pilviin.

MISTÄ MUISTAN VUODEN 2018?

Mun ja Villen reissu Rodokselle kuuluu myös ehdottomasti tämän vuoden kohokohtiin. Nautittiin auringosta, merivedestä, hyvästä ruuasta ja toisistamme. Ajeltiin ympäri Rodosta vuokra-autolla ja nähtiin niin paljon upeita maisemia.

MISTÄ MUISTAN VUODEN 2018?

Syksyn alussa tehtiin tyttöjen kesken reissu Tallinnaan. Yövyttiin upeassa Three Crowns Residents -hotellissa ullakkokerroksessa, mikä kruunasi koko viikonlopun. Reissuun kuului muun muassa shoppailua, hyvää ruokaa ja juomapelejä virolaisten kanssa.

MISTÄ MUISTAN VUODEN 2018?

Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä: opiskelijaelämä. Vuoden aikana on tullut kierrettyä opiskelijabileitä ja artistien keikkoja. Yksi tämän vuoden parhaista päätöksistä oli lähteä tuutoriksi, koska sitä kautta tutustuin muutamaan ihan huippuun tyyppiin, joista yksi on mun naapuri Anna. Oli se sitten todella hyvää tuuria, kohtaloa tai mitä tahansa, olen tästä niin onnellinen.

Muita asioita, joista tulen vuoden 2018 muistamaan ovat muun muassa Sannin pojan syntymä ja ristiäiset, Villen lähtö rauhanturvaajaksi ja mun isoisoäidin 90-vuotis syntymäpäivät. Mitä tulee vuoteen 2019, odotan siltä uusia tuulia, mahdollisuuksia ja tuttavuuksia. Olkoon tuleva vuosi antoisa ja onnellinen meille kaikille.

Ihanaa vuodenvaihdetta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti