tiistai 3. huhtikuuta 2018

MUN KENKÄKOKOELMA: LEMPPARIT

Kengät ovat mulle asuste siinä missä korutkin. Ne viimeistelevät asun ja pahimmassa tapauksessa voivat myös pilata sen. Mä mietinkin aina asut päästä varpaisiin valmiiksi ja kenkien on sovittava asuun joko väriltään tai tyyliltään. Multa löytyykin kaapeista aika monta paria toinen toistaan ihanempia kenkiä, joten nyt voisin esitellä muutamia mun lemppareita.

MUN KENKÄKOKOELMA: LEMPPARIT

Ensimmäisenä ovat mustat korokepohjanilkkurit, jotka olivat ihan mahtava löytö muutama vuosi sitten. Nämä sopivat mallinsa ja mustan värin puolesta niin juhlaan kuin arkeenkin.

MUN KENKÄKOKOELMA: LEMPPARIT

Mun uusimmat tulokkaat odottavat vielä toistaiseksi laatikossa kevätauringon kuivattamia katuja. Mähän olen aiemmin vannonut vain Niken kenkien nimeen, mutta päätin nyt kokeilla jotain uutta. Olen kuullut näistä Adidaksen Stan Smitheistä todella paljon hyvää, joten odotukset ovat kyllä korkealla!

MUN KENKÄKOKOELMA: LEMPPARIT

Sitten ehdottomasti yhdet mun lempparikorkokengät. Nämä H&M:ltä peräisin olevat keltaiset yksilöt pääsivät ensimmäistä kertaa käyttöön Dubaissa yli vuosi sitten. Ihana malli ja keltainen väri = täydellisyyttä 

MUN KENKÄKOKOELMA: LEMPPARIT

Viime kesänä ihailin näitä H&M:n korokepohjasandaaleita niin verkkokaupassa kuin myymälöissäkin, mutta sitten kun olin näitä menossa ostamaan, ne olivat jo loppuunmyyty kaikkialta.. Onnekseni löysin ihan sattumalta pääsykokeiden aikaan Kuopiosta ainoan jäljellä olevan parin, joka sattui vielä kaiken lisäksi olemaan mun koossa. Vitsit, mikä tuuri!

MUN KENKÄKOKOELMA: LEMPPARIT

Mun Hunterin kumisaappaista tämä pari on ehdottomasti se, jota tulee käytettyä eniten. Kyseisiin kenkiin olen todella tyytyväinen, sillä ne ovat niin monikäyttöiset. Olipa sitten -20 astetta pakkasta, loskaa tai vesisadetta, ovat nämä varma valinta.

MUN KENKÄKOKOELMA: LEMPPARIT

Niin kuin ylempänä jo kerroinkin, olen vannoutunut Niken kenkien käyttäjä. Multa löytyy monta paria eri väreissä ja malleissa, mutta lemppareiksi ovat ehdottomasti nousseet nämä kirkkaanpunaiset Roshe Onet.

MUN KENKÄKOKOELMA: LEMPPARIT

Näiden kenkien takaa löytyykin pieni tarina. Päästiin nimittäin vuonna 2014 lukion kautta asumaan viikoksi Milanoon paikallisiin perheisiin ja olin ennen matkaa päättänyt, että ostan uudet saapikkaat sieltä. Meinasin jo luovuttaa, sillä mieleisiä ei meinannut löytyä mistään. Viimeisinä päivinä ajattelin kuitenkin vielä yrittää ja poikkesinkin pääkadulta pienelle kujalle, josta löysin pienen kenkäliikeen. Onneksi, sillä näin heti nämä ja olin täysin myyty. Ihan täydellisesti istuva malli ja kaunis ruskea väri.

Mikä pari/parit nousivat sun lemppareiksi? :)

12 kommenttia:

  1. Oi miten kivoja kenkiä! Näistä mun lempparit on noi korkkarit! Niin sirot ja voi että miten söpön väriset, ihanat!<3

    VastaaPoista
  2. Vitsit, mäkin oon kattellut noita Adidaksen Stan Smithejä... samoin oon aina ollut vannoutunut Nike-tyttö, mutta pakko sanoa että noi kyllä on vienyt sydämen mennessään :-D varsinkin ne sellaset, missä on kantapäässä jotain eri väriä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, niinpä! Pieni vaihtelu ei tee ollenkaan huonoa tässä tilanteessa! :D

      Poista
  3. NOI KELTASET KORKKARIT!! Aivan ihanat, ei apua. Pakko alkaa metsästää tollasii myös, tai ylipäätään jonkinsortin keltasia korkkareita - koska keltanen.

    https://auroranieminen.blogspot.be/

    VastaaPoista
  4. Heippa, mulla ois kysymys joka ei liity tähän postaukseen niinkään, vaan sun blogin ulkoasuun. Oon pitkän ikuisuuden tapellut bloggerin kanssa saadakseni tuollaisen yläpalkin kun sullakin on. Osaatko kertoa miten sait tuon tehtyä tai vaikka linkitettyä ohjeet, mitä oot käyttänyt? Oisin superisti kiitollinen!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni käytin ohjeita, jotka löytyivät blogista nimeltä: Blogikoodeja :) Sitä palkkia taidetaan myös kutsua "sticky navigation bar" -nimellä, jos se yhtään auttaa etsintää!

      Poista
  5. Siulla on aivan ihana kenkäkokoelma! Stan Smithit on kiinnostellut itseäkin ja rakastuin noihin siun ruskeisiin saappaisiin! Oon etsinyt vastaavia tuloksetta mm Milanosta, mutta aina tuntuu että sinne varren sisään mahtuisi molemmat jalat. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! :) Se on kyllä usein ongelmana saapikkaissa.. Näissä onneksi oli juuri sopivan kapea varsi!

      Poista
  6. Mikä merkki & malli nuo mustat nilkkurit ovat?

    VastaaPoista