lauantai 23. joulukuuta 2017

ENSIMMÄINEN SYKSY AMMATTIKORKEAKOULUSSA TAKANA

Ajattelin, että olisi kiva tulla vähän avaamaan kulunutta syksyä, joka on ollut täynnä todella paljon uutta. En ole muutenkaan oikein kertonut mun opinnoista täällä blogin puolella, joten nyt saatte kuulla kaiken.

Mistä kaikki sitten oikein alkoi? Olin aina tiennyt haluavani opiskelemaan sisustusarkkitehdiksi, joten lukion jälkeen mun suunnitelmat olivat selkeät. Hain heti muutamaankin eri kaupunkiin opiskelemaan sisustusarkkitehtuuria ja kalustemuotoilua, mutta sinä vuonna mua ei vielä onnistanut eli edessä oli välivuosi. Otin sen vuoden aika rennosti. Pieni tauko opiskelusta teki mulle todella hyvää, sillä olihan sitä oltu koulun penkillä jo 12 vuotta putkeen.

ENSIMMÄINEN SYKSY AMMATTIKORKEAKOULUSSA TAKANA

Viime vuoden pääsykokeissa ihastuin Kuopioon ihan täysin, joten tiesin hakevani tänne myös tänä vuonna. Oli kyllä asioita, jotka saivat mut epäilemään Kuopioon pyrkimistä. Ensinnäkin välimatka Turengin ja Kuopion välillä on aika pitkä, noin 4-5 tuntia autolla. Toinen juttu oli se, että Ville jäisi Turenkiin tekemään töitä ja meidän parisuhde muuttuisi hurauksessa kaukosuhteeksi. Kaikki on onneksi mennyt todella hyvin. Nähdään suhteellisen usein, noin 2-3 viikon välein. Kuopio on Villelle ennestään tuttu kaupunki ja onneksi Ville pitää siitä yhtä paljon kuin minä. Tulevaisuudessa asiat voivat myös muuttua, joten tiedän, ettei tämä tilanne ole pysyvä.

Tämän vuoden pääsykokeissa olin paljon itsevarmempi kuin edellisellä ja mä todella halusin päästä juuri tänne opiskelemaan. Kesällä sain sitten sen mun koko elämän mullistavan uutisen. En voinut uskoa, että olin päässyt opiskelemaan mun unelma-alaa ja vieläpä sellaiseen kaupunkiin, josta tiesin pitäväni. Elokuun lopussa muutin tänne ja sopeutumista helpotti ehdottomasti mun asunto, jota rakastan ihan älyttömästi. Välillä mietin, kuinka onnekas olen, kun voin asua tässä asunnossa. Mulla on niin upeat näkymät ja mun asunto on muutenkin ihan täydellinen mulle. Lupaan, että tulen esittelemään mun asunnon blogissa ensi vuoden alussa, jotta tekin näätte sen!

ENSIMMÄINEN SYKSY AMMATTIKORKEAKOULUSSA TAKANA

Olen saanut todella ihania ystäviä koulusta ja musta tuntuu, että täällä Savossa ihmiset ovat super avoimia ja mukavia. Kaikki tuntuu vain niin hyvältä tällä hetkellä. Aloin myös syksyllä käymään viikottain ryhmäliikuntatunnilla, enkä malta odottaa, että ensi vuoden puolella tunnit taas jatkuvat. Ensimmäistä kertaa musta tuntuu, että oikeasti nautin treenaamisesta kunnolla. Olen käynyt muun muassa pumpissa, kahvakuulassa, HIITissä, foamroller -tunneilla sekä kokeilemassa mulle täysin uutta lajia, joogaa. Mä olen voinut syksyn ajan todella hyvin sekä fyysisesti että henkisesti ja jatkan ehdottomasti tällä linjalla myös ensi vuonna.

Itse opiskelu on lähtenyt myös sujuvasti liikkeelle. Ensimmäisen vuoden aikana meillä on kaikille muotoilijoille yhteisiä kursseja. Ollaan nyt syksyn aikana päästy tekemään monenlaista. Tietotekniikan, englannin ja äidinkielen lisäksi meillä oli erilaisia materiaalipajoja kuten puu-, metalli- ja muovipajat. Ollaan päästy pajoilla tekemään pieniä sisustusesineitä, joita voisin jossain vaiheessa esitellä täällä bloginkin puolella. Meillä oli myös alastonmallin piirtämistä sekä 2D -mallinusta. Syksyn lopussa meillä alkoi valokuvauskurssi, jossa päästiin ottamaan muun muassa studiokuvia ja kunnolla hyödyntämään kameran manuaaliasetuksia. Sain myös ottaa kurssin aikana upeita raskauskuvia mun ystävästä Sannista.

ENSIMMÄINEN SYKSY AMMATTIKORKEAKOULUSSA TAKANA
Kuvat: Sanni Santaharju

Syksyn aikana olen monesti vienyt itseni mukavuusalueeni ulkopuolelle. Mulla on tietyissä tilanteissa pientä esiintymisjännitystä, josta halusin yhden extra minikurssin avulla päästä eroon. Yllätyin kuitenkin positiivisesti siitä, että mun esiintymisjännitys ei ole enää niin paha kuin vaikkapa lukiossa. Olen ollut rohkeampi pistämään itseäni likoon ja olenkin todella ylpeä omasta kehityksestäni syksyn aikana. Takana on muutamia suullisia esitelmiä, viimeisimpänä viime maanantaina pitämäni esitelmä englanniksi. Saan myös olla super tyytyväinen saamiini numeroihin. Nyt voi siis hyvillä mielin alkaa rauhoittumaan joulun ja loman viettoon. Ensi vuoden puolella sitten taas hyvällä energialla kohti uusia haasteita ja mahdollisuuksia!

Jos teillä on minkäänlaisia kysymyksiä liittyen mun opintoihin tai elämään Kuopiossa, kysykää rohkeasti! Kerron mielelläni lisää :)

6 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintoinen postaus! Noita sun tekemiä sisustusesineitä olisi ainakin kiva nähdä ja muutenkin sun opiskeluista olisi mukava lueskella jatkossakin :)

    VastaaPoista
  2. Tää oli mielenkiintonen postaus! :) Muiden opiskelemisesta on aina kiva lukea, koska tällaisten postausten kautta saa tietoa myös sellaisista aloista, joista ei ole aiemmin tiennyt mitään. Mäkin aloitin nyt syksyllä uudessa koulussa ja oon myös huomannut itessäni kehitystä sen suhteen, että en jännitä niin paljon luokan edessä puhumista verrattuna lukioon. Hyvää joulua sulle! :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että oot tota mieltä! :) Ihana kuulla! Aika näköjään tekee tehtävänsä tässäkin asiassa. Hyvää joulua myös sulle! ♥

      Poista
  3. Mukava postaus:) toivottavasti koulu antaa lisää motivaatiota kehittää itseäänkin kohti unelma ammattia

    VastaaPoista