tiistai 30. lokakuuta 2018

5 x JUURI NYT

5 x JUURI NYT

1. Ruska meni tänä vuonna jotenkin ihan super nopeasti ohi. Nyt lähes kaikki lehdet ovat jo tippuneet puista ja ulkona on harmaata. Täällä Kuopiossa ei ole vielä lunta, eikä sitä näillä näkymin ole hetkeen tulossakaan. Omalla tavallaan odotan kyllä sitä lumipeitettä ja kirpsakkaa pakkasta kasvoilla, mutta kaikki ajallaan.

5 x JUURI NYT

2. Meillä loppui koulussa juuri muutama kurssi, joiden töiden esittelyt olivat viime viikolla. Viimeiset viikot syyslomaa lukuunottamatta olivat kyllä todella stressaavia ja koulussa tuli istuttua lähes päivittäin aamu kahdeksasta ilta kuuteen. Hommat saatiin kuitenkin tehtyä ja työt pystyi palauttamaan hyvissä mielin.

5 x JUURI NYT

3. Mulla on vuoden loppuun asti todella vähän koulua, joten pystyn vihdoin keskittymään myös kaikkeen muuhun. Ihana päästä taas näkemään enemmän kavereita ja urheilemaan. Myös blogille tulee varmasti olemaan jatkossa enemmän aikaa.

5 x JUURI NYT

4. Kynttilät, glögi, joulutortut ja joulubiisit ♥ Voiko jouluhömpötyksen jo aloittaa?

5 x JUURI NYT

5. Olen todella tyytyväinen siihen, että mun toisen alaviisurin tulehtuminen pakotti mut monen vuoden jälkeen hammaslääkäriin. Olen saanut pikkuhiljaa tässä syksyn aikana hoidettua hammasjuttuja oikein olan takaa. Ja hyvä niin! Vaikka en ole koskaan pelännyt hammaslääkärissä käyntiä, en siitä myöskään millään tapaa nauti. Kuopion Sektorin Oralissa käynti on kuitenkin yllättänyt mut positiivisesti, sillä lääkärit ovat olleet todella mukavia ja huomaavaisia. Ensi viikolla on aika palata taas tuoliin, sillä multa poistetaan toinenkin alaviisuri. Fiiliksiä onneksi helpottaa se, että pian mun molemmat alaviisurit ovat lopullisesti poissa.

5 x JUURI NYT

Collegemekko H&M Nahkalegginsit Vila Vyölaukku Pull&Bear Korvakorut Glitter

6 kommenttia:

  1. Tosi ihanan näkönen toi collegemekko! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan lemppari tällä hetkellä ♥

      Poista
  2. Superkauniita kuvia susta <3 Ja ihanan simppeli asu! Viisaudenhampaista eroon pääseminen on kyllä paras fiilis ikinä :D

    VastaaPoista