maanantai 21. marraskuuta 2016

MAYBEAUTY: THE INCREDIBLE FACE MASK

IMG_1858
Mun kasvojen iho oli noin viisi vuotta sitten todella huonossa kunnossa, varsinkin otsan alueelta. Epäpuhtauksia ja finnejä.. Mun selkäkin on nuorempana ollut todella pahassa kunnossa, mutta nykyään niistä ajoista ei näy merkkiäkään. Ihonhoito ja puhdistus on aina ollut avain asemassa mun iho-ongelmissa, joten kun MayBeauty -niminen yritys otti muhun yhteyttä suosiotaan kasvattaneen kasvonaamion merkeissä, halusin heti päästä testaamaan tätä. Kasvonaamio lupaa ehkäistä aknea, poistaa mustapäitä, rasvaa ja kuollutta ihosolukkoa. Olin jo aiemmin harkinnut tämänkaltaisen naamion testaamista, joten odotin testaamista innolla. Paketissa tuli kasvonaamioiden lisäksi myös levityssivellin ja käyttöohjeet. Yksi 10ml -pakkaus riittää hyvin koko kasvoille.
IMG_1880
Mulla ongelma-alueena on varsinkin nenän alue, joten odotin innoissani tehoaako tämä nenän mustapäihin. Aloitin levittämällä naamion puhdistetulle ja kuivalle iholle siveltimen avulla. Levityksessä kannattaa olla tarkkana kulmakarvojen ja hiusrajan kanssa, sillä naamio repii kyllä karvat pois kuivuttuaan!
IMG_1823
Naamion vaikutusaika on 30-45min. Itse annoin sen vaikuttaa noin 40min, jolloin naamio oli täysin kuivunut. Hymyileminen (puhumattakaan nauramisesta) oli muuten todella vaikeaa, kun naamio oli kuivunut iholle :-DIMG_1842
Vaikutusajan jälkeen naamio kuoritaan pois. Naamio lähti melkein kokonaisena irti ja loput rippeet saikin pois pelkällä vedellä. Mulla naamion kuoriminen vähän jopa sattui, mutta poistetun naamion pinnalta näkyi selvästi siihen tarttuneita epäpuhtauksia, mustapäitä sekä ihokarvoja (joiden takia naamion poistaminen varmaan kirpaisikin).
IMG_1889
Poiston jälkeen iho hieman punoitti, mutta tuntui todella pehmeältä ja puhtaalta! Seuraavalla kerralla testaan naamiota varmaankin pelkälle t-alueelle, koska mulla pahimmat epäpuhtaudet ovat juuri sillä alueella. Naamio lähtee ehdottomasti testiin toisen, jos kolmannenkin kerran, sillä naamiota suositellaan käytettäväksi 1-2 kertaa viikossa parhaiden mahdollisten tulosten saamiseksi.


MayBeauty tarjoaa mun lukijoille -30% alennuksen tuotteistaan koodilla suskimask! Voit klikata itsesi suoraan kauppaan tästä linkistä, jolloin alennuskoodi aktivoituu automaattisesti!

* yhteistyössä MayBeauty

24 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus! Ja hyvät kuvat oot saanu otettua :)

    http://misslittlemarie.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Uskon näihin kuivuviin kasvonaamioihin. Jotenkin ne auttaa siihen mitä haluaa ja tuntuu että ne auttavat kasvojen kimmoisuuden kanssa juuri kiristysefektin ansiosta! Pitää todellakin laittaa korvan taakse, sillä näitä ei voi olla koskaan liikaa..

    http://finnlandsnorsk.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Joo kannattaa ehdottomasti, tästä myös hyvä lahjaidea pukinkonttiin! ;-)

      Poista
  3. Hyvä postaus! Ton tapaista pitäis itsellekin ostaa :)

    millatt.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tää on kyllä testaamisen arvoinen :-)

      Poista
  4. Kuulostaa hyvältä! Oonkin haaveillu tollasen testaamisesta jo pidempään, jos nyt vihdoin sellasen tilaisi... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos yhtään houkuttaa niin kannattaa kyllä testata ja hyödyntää samalla tuo alennuskoodi! :-)

      Poista
  5. Vitsit toi naamio olis kyllä tarpeen mullekin! Just tuskailin (jälleen kerran :D) miten kamalassa kunnossa mun iho on. Syksy ja talvi ei tee hyvää kasvojen kunnolle.

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nythän olisikin siis hyvä hetki testata esimerkiksi tätä kasvonaamiota ja vielä alennetuin hinnoin! Musta tuntuu, että jokainen vuodenaika koettelee mun kasvojen ihoa.. :-D

      Poista
  6. Mä oon ettiny tollasta naamioo jo kauan, että jos jossain nään noita, niin lähtee kyllä heti testiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin kasvonaamio tilaukseen MayBeautyn sivuilta ja testaamaan!

      Poista
  7. Olis kiva itekkin koittaa joskus, tosin en koko naamalle ku varmaan sen jälkeen tippuis naama irti kuivuuden takia :-D Haha, mut pitäis testaa kyllä!

    http://yovencie.wixsite.com/post

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää ei mun mielestä kuivattanut kasvoja yhtään! Ainakaan mulla :-D Tiestysti, jos on muutenkin todella kuiva iho niin voi olla eri asia, mutta suosittelen kyllä testaamaan :-)

      Poista
  8. Ohoh, kuulostaapa moinen maski uskomattoman hyvältä! Tekisi varmasti terää myös omalle stressistä kärsineelle hipiälle, joka nyt muutenkin joutuu kokemaan kovia päivittäin :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, niimpä! Ainahan tämmöiset lupaavat vaikka ja mitä, mutta tätä kyseistä kasvonaamiota voin kyllä suositella testattavaksi :-)

      Poista
  9. Oon kuullu tosta naamiosta nyt sen verran juttua et houkuttais ehdottomasti testata sitä! Sulla on tosi ihana blogi (:

    http://thatsentirelyoriginal.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  10. Mä oon tainnut näistä aiemminkin jotakin postausta toisaalta lukea, mutta ei sinänsä mikään ihmekään - todella positiiviselta tuotteelta vaikuttaa kaikin puolin! Pitää jossakin vaiheessa itsekin ottaa testaukseen, tai vinkata miehelle joululahjaideaksi... :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo itsekin olen törmännyt tähän muutamaan otteeseen! Joo, ehdottomasti :-)

      Poista
  11. Mulle on tulossa tätä samaa testaukseen, joten mielenkiinnolla luin myös sun kokemuksen tuotteesta! Vaikuttaa kyllä hyvältä!

    VastaaPoista