lauantai 8. elokuuta 2015

JALKAPALLOURANI

HPIM0895
Tämä postaus on lojunut luonnoksissa jo todella pitkään, mutta en tiedä miksi en ole tätä kuitenkaan vielä julkaissut. Kuitenkin, vien teidät nyt pintaa syvemmälle ja kerron kaiken. En usko, että oon koskaan tehnyt kunnon postausta jalkapallosta, mikä siis oli tosi iso osa mun elämää. Postaus on siis aika pitkä ja jos mun ura jalkapalloilijana ei kiinnosta pätkääkään, niin lopeta lukeminen tähän! :-D
Pienenä harrastin vaikka ja mitä. Ehdin harrastamaan balettia, käymään lentopallotreeneissä, uimakerhossa ja taidekerhossa ennen kuin löysin sen mun jutun, eli jalkapallon. Vuonna 2007 aloitin jalkapallon pelaamisen JanPassa. Joukkueesta löytyi onneksi mun kavereita, joten mun ei tarvinnut pelätä aloittamista. Äidin kertoman mukaan olin nuorempana kova tekemään maaleja ja tahdonvoimaa kyllä löytyi! Alkuajoilta mulla ei ole muistikuvia kuin parista asiasta. Muistan ensimmäiset treenit, joihin menin sekä pari turnausta. Pelasin sekä kehityin neljässä vuodessa paljon ja ennen kaikkea, nautin pelaamisesta.IMG_8646 Vuonna 2011 mulle aukesi sitten mahdollisuus päästä pelaamaan Piirijoukkue cuppiin Tampereen Piirinjoukkueeseen. Olin ennen tätä käynyt pitkän karsimisprosessin läpi ja ainoana meidän paikkakunnalta pääsin mukaan joukkueeseen, jossa oli kaksi maalivahtia ja tietty määrä kenttäpelaajia + varapelaajat valmiina kotona siltä varalta, että joku pelaajista loukkaantuu. Karsinnoissa oli alussa hirveän paljon tyttöjä Tampereen lähi-alueilta, mutta tosiaan lopuksi meidän joukkue koostui 18 pelaajasta. Rehellisesti sanottuna en koskaan oikein nauttinut Tampereelle treeneihin lähdöstä ja useinmiten mua motivoi se, että tiesin takaisintulomatkalla meidän pysähtyvän syömään Hesburgeriin.. :-D Tutustuin moniin tyttöihin piirinjoukkueen kautta ja moniin törmäsin vielä myöhemminkin jalkapallon parissa. Yhden kanssa pelattiin myös loppujenlopuksi myös samassa joukkueessa parisen vuotta :-) Vaikka melkein vuoden ajan pyörin noissa kuvioissa vähän huonoilla fiiliksillä, niin en silti vaihtaisi tuota kokemusta mihinkään. Oon todella ylpeä itsestäni ja omista saavutuksistani. Tulin pieneltä paikkakunnalta joukkueeseen, jossa suurin osa pelaajista oli Ilveksestä ja näytin osaamiseni muille sekä myös itselleni! Ratkaisevassa pelissä pääsin viimeisiksi kahdeksi minuutiksi kentälle ja tein pelin ainoan maalin kulmasta puskien. Muistan sen hetken ja sen järjettömän hyvän fiiliksen vielä tosi hyvin, huhuh! Kun sitten tuli mahdollisuus päästä mukaan myös seuraavana vuonna, kieltäydyin. IMG_8177 Parasta jalkapallossa oli ehdottomasti meidän joukkue! Varsinkin viimeisen vuoden ajan joukkue koostui ihanista ja niin rakkaista tytöistä, joiden kanssa ei koskaan tullut tylsää :-) Jalkapallon kautta tutustuin mun parhaimpiin ystäviin, joiden kanssa koettiin hyvät ja huonot hetket! Joskus meitä koeteltiin oikein kunnolla. Loukkaantumiset, kuolema, suru ja kyyneleet olivat myös osa meidän joukkuetta. Kaikesta selvittiin yhdessä, joukkueena. Tuettiin toisiamme kaikessa, hyvissä ja huonoissa asioissa. Pidettiin mielettömän hauskaa yhdessä, naurettiin mahat kipeäksi, itkettiin ilosta ja tietenkin potkittiin palloa! Voitettiin ja hävittiin yhdessä, oltiin kaikki samanvertaisia ja yhtä tärkeitä kentällä, eikä annettu vastoinkäymisten lannistaa meitä. Kasvettiin yhteen monien vuosien aikana ja kun tajuttiin, ettei enään koskaan pelattaisi yhdessä, se oli kova pala purtavaksi... Joukkueesta tuli jotenkin toinen perhe. Toisaalta oltiin kyllä valmistauduttu siihen, että jossain vaiheessa tullaan hajoamaan lopullisesti. IMG_5417 Meidän joukkue koostui joskus 1995, 1996 ja 1997 syntyneistä tytöistä, jolloin pelasin siis mun siskon kanssa neljä kautta samassa joukkueessa. Pelaaminen samassa joukkueessa ei koskaan tuntunut musta oudolta, koska ollaan aina oltu tosi läheisiä ja sisaruuden lisäksi myös kavereita keskenämme. Yleensä myös kentällä meidän kemiat toimi ja oli helppo syöttää toiselle. Meidän koko perhe oli jossain vaiheessa jalkapallossa mukana. Isä oli yhdessä vaiheessa meidän joukkueen maalivahtivalmentaja sekä huoltaja ja äiti oli rahastonhoitaja. Jalkapallo oli siis myös isosti läsnä meidän perhe-elämässä. Pelireissuille lähti yleensä koko perhe mukaan.. Mua ei koskaan alkanut ahdistaa tai häiritä se, että en päässyt ns. "pakoon" vanhempia kun lähdin treeneihin. Se oli vain osa meidän perheen arkea ja siihen tottui. Kun vuonna 1995 syntyneet tulivat yli-ikäisiksi, niin vaihdettiin vuodeksi seuraa, jotta meillä olisi vielä mahdollisuus pelata yhdessä. Vaihdettiin siis JanPasta Tervakosken Patoon, jotta saatiin luvat viidelle yli-ikäiselle pelaajalle. Kausi Padossa oli meiltä ehkä pelillisesti paras kausi koskaan. Voitettiin Kauhajoella Messucup sekä piirisarja. IMG_7172
Mulla oli mun jalkapallouran aikana kolme kertaa kepit. Keppien kanssa eniten ärsytti mennä katsomaan meidän pelejä, kun ei itse päässyt kentälle.. Parikin kertaa mun uran aikana mulla ilmeni ongelmia jaloissa. Mulla on ylitaipuvat nivelet, joten kun seison, niin mun polvet taittuvat liikaa taaksepäin. Jossain vaiheessa mun jalan asento alkoi vaikuttamaan lantioon ja sain ohjeet liikkeisiin, jotka parantavat mun jalan asentoa. Tein liikkeitä ja kaikki oli taas hyvin. Kuitenkin pari vuotta sitten mulla alkoi olemaan taas tosi vaikeata jalkojen kanssa. Mun sääret kipeytyi ja epäiltiin heti penikkatautia. Väärin. Kävin kahden viikon aikana pari kertaa lääkärissä, röntgenissä sekä lopulta magneettikuvissa ja vihdoin syy sitten selvisi. Mun oikeasta säärestä löytyi ruhjetta, luumustelmaa sekä pehmytkudosmustelmaa. Jouduin ottamaan sitten 1½ kuukautta ehdotonta taukoa liikunnasta.. Toisaalta olin iloinen, että monen kuukauden tuskaan ja kipuun löytyi syy ja lepo auttaisi, mutta tauko tuntui pahalta. Muistan tarkkaan sen kivun, minkä kanssa monet pelit pelasin ja jouduin puremaan hammasta. Usein liikkeessä oikeastaan unohdin kivun, koska adrenaliini virtasi, mutta heti kun pysähdyin niin armoton kipu alkoi. Monet kerrat itkin sitä kuinka halusin vain pystyä juoksemaan normaalisti (koska lopussa mun juoksu näytti enemmänkin konkkaamiselta), enkä enään edes muistanut miltä juoksu ilman kipua tuntui. Muistan hyvin sen pelin, jonka jälkeen päätin, että nyt syy tähän kipuun täytyy selvittää, koska en enään kestänyt sitä. Siinä pelissä meillä ei ollut ollenkaan vaihtopelaajia ja pelin viimeiset minuutit olin ihan tuskissani kentällä kun koko kroppa pisti vastaan yrittäessäni juosta ja pysyä pelissä mukana. Lepo auttoi ja onneksi en ole tuon jälkeen tähänkään päivään asti vielä tuntenut yhtään kipua sääressä tai kohdannut muutenkaan mitään ongelmia mun jalkojen kanssa. Ongelmat jaloissa opettivat mua arvostamaan terveyttä ihan eri tavalla, mistä voin olla vaan kiitollinen! DSC_0002 (2)
Se, että on pelannut joukkueessa monta vuotta, on auttanut mua myös muiden ihmisten kanssa toimimisessa. On ollut pakko oppia olemaan epäitsekäs ja miettimään myös muita. Varmasti monessa joukkuelajissa, mutta varsinkin jalkapallossa, ei voi koskaan miettiä pelkästään itseään. Valinnat ja päätökset vaikuttavat yhtälailla niihin 15 muuhun ihmiseen. Jalkapallo opetti mulle paljon. Se opetti olemaan nöyrä ja ottamaan vastuuta. Jos kentällä mokasi, ei voinut luovuttaa ja suoristaa selkää vaan piti koittaa korjata oma moka pelaamalla seuraava tilanne niin hyvin kuin vaan pystyy. Jos teki virheen, siitä kyllä kuuli pelin aikana tai sen jälkeen, mutta siitä ei voinut masentua. Kritiikkiä täytyi kestää ja ottaa opikseen. Monet kerrat täytyi kyllä itekkin pidättää kyyneleitä, niellä pala kurkusta ja ryhdistäytyä. Mun mielestä asenteella ja tahdonvoimalla oli tosi iso rooli kentällä!IMG_8811 Pelattiin JanPassa myös pari talvea futsalia ja mä kyllä tykkäsin siitä tosi paljon! Se oli kivaa vaihtelua jalkapalloon ja isolla kentällä pelaamiseen. Futsal oli niin nopea tempoista, vaihdot lyhyitä ja maaleja tuli paljon enemmän kuin isolla kentällä. Aluksi meillä kaikilla oli vähän oppimista säännöissä ja pelitaktiikoissa, koska futsal oli ihan uusi juttu meille, mutta tosi nopeasti päästiin jyvälle kaikesta! Pärjättiin futsalissa myös hyvin siihen nähden, ettei sitä oltu koskaan aikaisemmin pelattu. Kuvasta muuten huomaakin, että mulla on kapteenin nauha kädessä. Olin jalkapallossa ja futsalissa kahden muun tytön kanssa kapteenina yhden kauden ajan. Kapteenina piti vain muistaa, että kentällä ärsytys täytyi yrittää hillitä ja olla esimerkkinä muille.. Joskus se oli yllättävän vaikeata.. :-D Kaiken kaikkiaan kapteenius opetti mulle kyllä kuitenkin paljon. Etenkin sitä vastuun ottamista.IMG_4762
Ei me aina palloa potkittu.. Jalkapallon pelaaminen ei todellakaan ollut pelkkää pelaamista koko ajan. Oli sekä seuran että joukkueen omia päättäjäisiä. Alussa joukkueen päättäjäiset vietettiin oikeastaan aina metsässä Evolla. Kuulostaa aika hirveeltä, vai mitä? Mutta sitä se ei ollut. Vietettiin viikonloppu uiden, saunoen, nuotiolla makkaraa paistaen ja pitäen hauskaa yhdessä. Yövyttiin kyllä ihan normaalisti sisätiloissa, mutta vapaa-aikaa vietettiin ulkona puuhaten. Viimeiset kolme päättäjäistä vietettiin laivalla, mikä sekin oli kyllä omalla tavallaan tosi mukavaa! Metsässä meikittöminä oltiin koko ajan yhdessä, mutta laivalla laittauduttuina jakauduttin helpommin niihin omiin porukoihin. Tyttöjen kanssa oli kyllä hauskaa oltiin me sitten missä tahansa, joten paikalla ei koskaan oikeastaan ollut niin suurta merkitystä :-) Nuorempana reissattiin joukkueen kanssa viikonlopun kestäviin turnauksiin mm. Kauhajoelle ja Seinäjoelle. Reissut tehtiin muutenkin usein bussilla ja voi, että kun ne bussimatkat olikin parhautta, haha!IMG_6711
Eniten jalkapallossa kaipaan sitä yhteenkuuluvuutta sekä onnistumisen tunnetta. En voi oikeasti tarpeeksi kiittää niitä tyttöjä, joiden kanssa nää monet vuodet vietin. Koettiin niin paljon yhdessä, että välillä jään oikein miettimään kuinka yhteen ihmiset voikaan kasvaa :-) Se, että olit osa jotain porukkaa, sua tarvittiin ja susta välitettiin aidosti on ihana asia! Muistan kirkkaana mun hienoimmat maalit, jotka tein ja mun mielestä se jos mikä on hienoa! Mulle jäi käteen niiiiiin paljon noista vähän alle kahdeksasta vuodesta, mitkä pelasin. Olin piirijoukkueessa, kapteeni omassa joukkueessa ja tein monia maaleja. Vaikka rakastin pelaamista ihan mielettömästi, niin oon silti edelleenkin sitä mieltä, että tein oikean päätöksen kun lopetin :-) Koska tosiaan loppuvaiheessa en enään saanut sitä nautintoa, mitä ennen sain, niin se mun mielestä kertoo jo, ettei enään kannata jatkaa. Lopettamisen jälkeen oon ollut rehellisesti sanottuna paljon iloisempi sekä energisempi ja mun läheisetkin huomasivat sen. Oon nauttinut elämästä ja siitä, ettei viikot pyöri treenien ja pelien ympärillä. Lopettamisen jälkeen ei onneksi tullut mun hirveästi pelkäämää tyhjää oloa vaan päinvastoin, vapauden tunne. Vapaus tehdä mitä vaan, koska vaan. Oon pystynyt keskittymään kaikkeen mitä teen, täysillä, kun mitään ei tarvitse tehdä enään jalkapallon ehdoilla. Löysin kuntosalilla treenaamisen uudestaan ja tällä kertaa mulla on oikeasti aikaa käydä siellä. En aio koskaan lopettaa liikuntaa kokonaan, koska se on kuitenkin aina ollut niin iso osa mun elämää. Nyt kuitenkin meen kohti uusia tuulia ja haasteita. Ilman minkäänlaisia siteitä ja ehtoja.

Mitäs mieltä olette vähän tälläisestä "pintaa syvemmälle" -postauksesta?

6 kommenttia:

  1. Älyttömän hyvä postaus!!! Oon sanaton... Lisää tälläsiä :-) :-)

    VastaaPoista
  2. Kivan erilainen postaus, ehdottomasti lisää pintaa syvemmälle postauksia (-:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan täällä blogin puolella.. :-)

      Poista
  3. Mulla ois mun blogissa sulle haaste :)

    http://sannakatrii.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon itseasissa tämän haasteen jo joskus tehnyt, joten en tällä kertaa sitä tee :-)

      Poista